Sivut

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Tunnustus-postaus

Ihana perjantai on taas täällä!! Aurinkokin paistaa ja linnut laulaa... Kävin heittämässä koirien kanssa piiiitkän lenkin ja nyt on ihana olo ja voi hyvällä omallatunnolla avata mansikka-raparperisiiderin ja karkkipussin : )

Sain Mustikalta Ihanasta elämästä ja Heliltä Valkoisesta harmoniasta The versatile blogger awardit. Kiitos ihan hurjasti teille molemmille!




Tunnustuksen säännöt tulevat tässä:


1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille tunnustuksesta!   
  
Ja tässähän näitä mun faktoja sitten tulee:
1. Vihaan epäjärjestystä ja sitä että tavarat ei ole omilla paikoillaan. Jos vaikkapa sohvatyyny on väärinpäin, en vaan voi antaa olla, vaan mun on mentävä kääntämään se.
2. Tykkään kuntoilusta ja liikun päivittäin jollain tavalla. Kun välillä salitreeni ei vaan huvita, motivoin itseäni hankkimalla uusia treenivaatteita... säälittävää.
3. Irtokarkit on mun heikkous ja pussissa on oltava aina salmiakki ja hedelmäkarkkeja tietyssä suhteessa. Syön niitä vuorotellen.
4. Pelkään ja inhoan hämähäkkejä!
5. Eläinten huono kohtelu saa mut itkemään, enkä voi katsoa mitään eläinsuojeludokumentteja tai
muita.
6. Mulla on 6 tatuointia, enkä luopuisi niistä yhdestäkään. Rakkain on selkärankaa pitkin kulkeva teksti.
7. Olen kaikissa tekemisissäni nopea ja usein en ehdi ajattelemaan ennen kuin teen, siksi mulle usein sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Mä myös suutun nopeasti, mutta lepyn hetkessä.
Säännöistä poiketen tunnustus ei lähde ihan viidelletoista blogille eteenpäin, mutta aika monelle kuitenkin. Eli näille ihanaisille:



Lisäksi sain Ullalta SisustEllen blogista ja Ericalta Ericas vita drömmar blogista BloggAwardin. Kiitos ihanat <3

Tunnustuksen voi saada alle 100 lukijan blogi ja tunnustuksen saajan tulee vastata seuraaviin kysymyksiin sekä laittaa tunnustus eteenpäin viidelle blogille. En laita enää eteenpäin, mutta kysymykset saa poimia blogeihinsa kaikki jotka haluavat.

1. Blogin aloittaminen: Luin ja ihailin pitkään muiden blogeja sekä mietin osaisinko itsekin tehdä edes jonkinlaisen viritelmän... Siitä se lähti. Joulukuusta -11 lähtien on tämä blogi ollut pystyssä.

2. Värimaailmani: Sisustan harmaalla, beigellä ja valkoisella.

3. Matkahaaveeni: Aina lämpimään! Olen patologinen auringonpalvoja. Thaimaa on vienyt mun  sydämen, mutta tulevaisuuden haaveet Mauritius ja Malesia vaikkapa.

4. Elokuvat: Vampyyrielokuvat! Teini-Twilightit kolahtaa meikäläiseen kovasti.

5. Lemppariblogit: Seuraan monia muoti ja sisustusblogeja. Monet seuraamistani sisustusblogeista on juuri innoittaneet mua oman blogin perustamiseen <3


Tässäpä olikin nyt hurjasti Kookos-faktaa... Nämä tunnustukset kyllä piristää ja ilahduttaa tosi paljon. Ihanaa kun kaikki te kivat bloggarit olette olemassa!!


 



Terkuin


 
Kookos

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ihan pihalla

Viikonloppu meni meillä ihan pihalla. Aurinko paistoi ja lämmittikin jo tosi paljon. Eilen jo poskiakin kivasti kuumotti. Tervetuloa rusketus!

Eilisen päivän käytin haravoimiseen ja terassikalusteiden pesuun. Pakko oli lapioida terassilta viimeiset lumet pois, kun eivät meinanneet millään sulaa... Jee, nyt on kalusteet paikallaan ja grilli viritettynä. Mies roudasi pihalle jo mun kansituolinkin, vaikka SAATTAA olla kyllä vielä vähän kylmä auringonottoon. Mutta voinhan mä istuskella siinä vaikka vilttiin kääriytyneenä : ) Odotan kyllä niiiiiin paljon kesää ja lämmintä <3







Taivuttelin pajuista narskuille tommosen
kehikon



Ihan turha avain


Viime viikko hurahti jotenkin ohi ja päivityksetkin jäi ihan onnettomiksi. Tällä viikolla yritän ehtiä enemmän. Ärsyttääkö ketään muuta muuten toi uusi bloggerin ulkoasu? Mä en meinaa löytää sieltä yhtään mitään ja pysyttelenkin tylsästi vanhassa tutussa ulkoasussa!

Viime viikolla kun kävin kukkakaupassa ihan muilla asioilla, tarttui mun kainaloon tollanen vanha viinilaatikko. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Yhden illan raahasin sitä ympäri kotia ja sovittelin eri paikkoihin. En tiedä mihin käyttöön se vielä päätyy, mutta nyt se on näin. Asettelin sinne mun sisustuskirjat.






Aurinkoista viikkoa,

Kookos

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Arvonta suoritettu...

Green Gatet ja pikkutalo saavat uuden omistajan...

 Random.org arpoi voittajaksi arvan numero 25 ja mun tarkkojen laskelmien ja tarkistusten jälkeen arvan omistaja on

Mustikka


True Random Number Generator25Powered by RANDOM.OR

Arpojen oikea lukumäärä oli kyllä 180 eikä 100 niinkuin tuo teksti nyt virheellisesti näyttää. En tiedä miksi vaihtaa kopioitaessa lukumäärän 100.

Eli ihan hurjasti onnea Mustikalle!

"Oijoi ihana arvonta, Kahedella arvalla mukana :). Noita kuppeja katsellut, mutta aina jääneet ostamatta, josko nyt ois mun vuoro :)."

 
Kyllä vaan, nyt oli sitten sun vuoro : )


Laitatko Mustikka mulle sähköpostia:  siellamissasydan@gmail.com, niin saadaan kupit oikeaan osoitteeseen.


 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Melkein ohi

Viikonloppu nimittäin! Onneksi on vielä tämä ilta aikaa röhnätä sohvalla ja tänään tulee mun uusi lempparisarja Kostokin. Jei!

Olen puuhastellut viikonlopun aikana kaikkea hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä. Ja vähän jälleen tehnyt omia tuunauksia... Meillä on keittiön seinällä miehen joskus vuonna sata koulussa tekemä suodatinpaperiteline. Männynvärinen. Eli ei hyvä, ei yhtään. Mutta tokin toisen kädentaitoja pitää kunnioittaa ja antaa sen olla seinällä rauhassa. Valkoisella maalillahan kaikki jutut ratkeaa, niinpä myös tämä. Kylkeen vielä Home-tarra ja se on siinä. Maalauksen jälki näyttää läheltä katsottuna aika hurjalta, mutta kenen sitä nyt tarvii niin läheltä katsellakkaan.

mun versio...



ja original


Hyödylliselle puolelle pääsee vaatehuoneen ja kenkähyllyjen siivoaminen. Saapikkaat ja talvikengät sai lähdön talvisäilöön, good bye. Samalla karsin kovalla kädellä kevät - ja kesäkenkien valikoimaa. Osa lähti kiertoon ja osa suoraan roskikseen. Nyt kaikki kesäsandaalit, korkkarit ja ballerinat ainakin mahtuu hyllyille, tosin kahteen riviin tungettuina... Toki nilkkurit ja tennarit joutuu olemaan vielä lattialla. Voi kun joskus saisi toimivan kenkien säilytysratkaisun kaikille kengille! Hyllyt mies teki mulle joskus, kun koko vaatehuoneen lattia oli täynnä. Haaveissa siintää kokonainen oma huone kengille ja muille asusteille...



Eilen innostuin pitkästä aikaa leipomaan pullaa. Korvapuusteja ja mansikkarahkapullia (joista tuli melkein päänkokoisia...). Leivon kyllä melkein joka viikonloppu jotain, yleensä erilaisia piirakoita, mutta pakko nostaa kyllä pullat kunniaan. Vitsit miten hyvältä pullat tuoksuukin! Ja niitähän tuli kyllä sitten syötyä itsekin ihan kunnioitettava määrä.





Hei tänään on vielä viimeinen päivä osallistua arvontaan! Yritän ehtiä huomenna arpoa voittajan ja laittaa tietoa tänne. Nyt sunnuntai-illan viettoon...


Terkuin

Kookos

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kipuilua ja minituunausta...

Täällä on pari päivää makailtu sohvalla sairastamassa, eli tapahtumat on aika kortilla. Onneksi viime kirjastoreissulla lainasin iiiison pinon sisustuskirjoja. Nyt on ollut aika selailla niitä ja saada ideoita ja uusia pakkomielteitä : ) Kaksi noista opuksista nousi ihan ylitse muiden: Maalaisunelmia sisällä ja ulkona (Anna Örnberg) ja Willa Sukka (Ilona Pietiläinen). Molemmissa oli ihania kuvia ja mikä paras juttu, myös tuunausohjeita! Etsikää ihmeessä nuo käsiinne, uskon että innostutte yhtä paljon niistä kaikista hyvistä tuunailujutuista ja ideoista kuin minäkin.



Tänään sain jo sentään väännettyä itseni ylös ja mulle iski hillitön hinku tehdä JOTAIN. Siis ihan mitä vaan muuta kun makailla paikoillaan. Irrotin omin kätösin luku/vierashuoneen seinältä rottinkihyllyn, tai lokerikkohan tuo taitaa olla (aika tylsä, mutta olen antanut olla rauhassa tähän asti...) ja spreijasin sen valkoiseksi. Samalla spreijailin pari valokuvankehystä ja hioin niitä maalamisen jälkeen vähän... Heti paljon kivempi.


Lähtötilanne: kaipasi kipeästi maalia



Tadaa: Hylly sai taas ainakin hetken lisää
armonaikaa


Mun pääsiäisbreikin aikana olen kokonaan unohtanut esitellä yhden uuden jutun. Tai kaksihan niitä siis on. Kyllä vaan, minäkin sorruin sitten elämäni ekoihin Lexingtoneihin. Ja kovasti pelkään ettei enää ole paluuta...


Kassi ja laatikko oli niin  nättejä,
että nekin oli pakko kuvata.



Mukit!

Joo, jälleen lisää mukeja. Mulla on varmaan joku pakkomielle mukeihin, kun ostan jatkuvasti eri sarjan mukeja (muumeja, Green Gatea, Pentikkiä, Iittalaa...) ja niitä eripari-mukeja on sitten kaikki kaapit täynnä. Mut nämä Lexingtonit on oikeasti kyllä hyvän kokoisia. Mahtuu tarpeeksi kahvia. Mukit on peräisin Mokasta, josta teen aina löytöjä joita en sillä hetkellä vielä edes tiedä tarvitsevani. Ja jälleen kehut maailman mukavimmalle omistajalle, jo pelkästään se on hyvä syy vierailla Mokassa ahkerasti : )

Mulla on taas tuttuun tapaan kuppi täynnä irtsareita perjantain kunniaksi. Karkkilaareilla lähti mopo ihan käsistä ja tuli sitten haalittua karkkia melkein kilo... Jää varmaan ensi vkonlopullekin (jos joku piilottaa multa loput viikon ajaksi).


Ihanaa viikonloppua,

toivottelee

Kookos







tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä ja tunnustuksia

Täällä on vallinnut hetkellinen blogihiljaisuus, aluksi oli vaan tolkuton kiire ja sitten keskityin pääsiäisen viettoon ihan kympillä. Mutta nyt täällä taas... Ihana nähdä, että arvontaan on osallistunut ihan hurjan moni! Ja vielä ehtii mukaan.

Sain kaunis blogi tunnustuksen kahdesta ihanasta ja kauniista blogista: Castle in the skysta Janskulta ja Ihanasta elämästä Mustikalta. Olin tosi otettu, kun nämä kaksi blogia on mun lempparilistan kärjessä. Kiitos vielä <3 Tunnustus tulee laittaa eteenpäin 5 kauniille blogille, jolla on alle 200 lukijaa. Mun tunnustukset lähtee seuraaville kauniille blogeille:

Onnentähdet (ekoja blogeja joita aloin seurata, aina yhtä ihana)
Anoppilan elämää (mun ultimate favorite ja innostaja)
Kristallin hohtoa (ihana ja raikas)
Erican vaaleita unelmia (Ericalla on kaunis ja herkkä tyyli sekä ihania ideoita)
Kultakutri (uusi kiva blogilöytö)

Pääsiäinen meni kivasti, aurinko paistoi ja oltiin paljon ulkona. Pari viimeistä päivää ollaan vaan oleiltu ja käyty syömässä ja vähän jo kaupungilla ajelemassa moottoripyörällä (ekaa kertaa tänä keväänä!) Herkkuja tuli syötyä (ihan liikaa!), mutta nyt on taas aika palata takaisin ruotuun. Näppäilin muutamia kuvia, kun valokin siihen riitti. Tässä vähän pääsiäistunnelmointia:

Narskut taisi paleltua pakkasessa








Nää on varmaan bloggari-pääsiäismunia,
kun kaikkien blogeissa on näitä samoja : )




Mun omat pääsiäisherkut : )


Ihanaa
keväistä alkuviikkoa,

Kookos