Sivut

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Aamut vaan on parhaita

Mulla on sellainen kummallinen piirre, että tykkään iltavuoroista. Mulle rauhalliset, kiireettömät aamut on ihan parasta aikaa. Lueskelen blogeja, surffailen nettiputiikeissa, saatan kuvailla kun valo riittää ja yleensäkin vaan puuhastelen kotona kaikkea pientä. Ajan saan kulumaan vähän liiankin hyvin, koska yleensä mulle aina tulee lopuksi ihan hillitön kiire töihin.

Tällä viikolla mulla oli parikin kiireetöntä aamua joista kyllä nautin ihan täysillä. Sen lisäksi olen viritellyt pikkuhiljaa jouluvaloja ikkunaan. Hermot meni, kun vanha paperitähti löytyi säilöstään riekaleina. Yritin teipata ja liimata, mutta eihän siitä mitään tullut... Pakko oli mennä jouluvalo ostoksille. Samalla ostin keittiöön uuden rautahäkkyräisen ikkunaan.


aamuhetki ja uusi lemppari: Chai latte <3


makkarin valopallot

Nyt niitä valoja taas on... Ekan pikkuhavunkin hankin jo viime Ikean reissulta. Viikonloppuna meinasin laitella sitten esille jo vähän enemmän joulujuttuja. Ja tietty mennä kaatamaan metsästä pienen joulukuusen <3

Käytiin tänään töissä lasten kanssa kirjastossa etsimässä joulukirjoja ja löysin Ilona Pietiläisen kirjan Lumoava Joulu! Nappasin heti matkaan. Arvatkaapa kuka viettää loppuillan sohvan nurkassa??


Merita

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Yllättävästi vapaa aikaa!


Hui, huomasin ihmeekseni että mullahan on tällä viikolla ihan yllättävän paljon vapaa-aikaa töiden jälkeen. Treeneissä on menossa kevennetty viikko, joka mulla tarkoitti parin treenin pois jättämistä, mutta onneksi viisas Mira komensi mut täydelle lepoviikolle : ) Eli kun on tottunut lähestulkoon joka päivä töiden jälkeen tai ennen töihin menoa suuntaamaan jonnekkin treeneihin, niin onhan sitä aikaa nyt ihan eri tavalla. Pakko kuitenkin myöntää, että kaipuu salille alkaa jo vaivaamaan... Hölmöä.

Alkuviikosta purkailin viikonlopun shoppailujen saldoa kasseista ja asettelin niitä paikoilleen. Eipä ne suuria juttuja olleet, mutta vähän jotain kuitenkin. Ikeasta mukaan lähti peruskippojen ja kuppien ja kynttilöiden lisäksi pieni lampaantalja sohvalle. Kivasti pehmeää ja lämmintä talveksi.


Kuninkaantiellä oli pakko pysähtyä Kultakeramiikalla ja Riviera Maisonilta löytyi pakkohankintana uusi tee-astia. Mun mielestä niiiin ihana <3 Tykkään kyllä  noista RM jutuista tosi paljon!


Clas Ohlsonilta löysin halvalla käpykoristeita jouluksi, tosin esillehän ne päätyivät heti. Tykkään juuri noista vanhannäköisistä koristeista ja mieluiten sydämistä ja kävyistä. Maailman eniten harmittaa, kun tiedän että äidin mummon vanhat joulukoristeet on jossakin arkistojen aarteina ja ne on juuri tommoisia mutta oikeasti vanhoja. Enkä vaan löydä niitä mistään!



Vaatekaupoissa pyörimisen tuloksena mukaan lähti tummanharmaa polvipituinen basic-mekko Vero Modasta. Juuri työkäyttöön sopiva ja varsinaista väri-ilottelua... ei sentään ihan musta tällä kertaa. Maanantaina kävin vielä nappaamassa Seppälästä mukaan musta pitkät perussaapikkaat, joita ei Itiksestä mistään löytynyt vaikka kaikki kaupat tulikin kierrettyä. 



Nyt iltateetä telkkarin ääressä,
taas ollaan jo puolessa välissä
viikkoa...

Merita

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Täydellinen viikonloppu

Mulle ehdottomasti paras viikonloppu on sellainen, ettei ole mitään väkisin järjestettyä ohjelmaa tai velvollisuusmenoja tai tekoja. Nyt oli pitkästä aikaa juuri sellainen viikonloppu, eli ihan täydellinen.

Perjantaina mulla oli ylimääräinen vapari, eli pidennetty viikonloppu siis. Aamulla kävin salilla ja loppupäivä vietettiin ihan vaan kotona. Sarjoja, leffoja ja päiväunia sohvalla <3 Lauantaina suunnattiin Ikeaan ja Itikseen heti aamupäivästä ja palailtiin vasta illalla kotiin. Kerrankin shoppailin ihan maltillisesti : )  Sunnuntaina aamusta kahvakuulatreeniä ja vähän ulkoilua. Ruokaa ja lisää leffoja... Myös viikolla kertyneitä univelkoja on tullut nukuttua viikonlopun aikana ihan kiitettävästi. Nyt taas tämän latailun jälkeen jaksaa. Joskus vaan tarvii näitä totaalisen rentoja viikonloppuja.

       Viikonlopun tunnelmia kuvina.









Huomenna taas luvassa
paluu arkeen...

Jaksellaan.

Terkuin

Merita

torstai 14. marraskuuta 2013

Talvivaloja

Here again, niiin pitkän tauon jälkeen. En tiedä mihin kaikki aika on mennyt, koneelle ei vaan ole ehtinyt. Kuvia on kyllä kertynyt kameraan ja ideoitakin mitä haluan kertoa ja jakaa. Mutta tästä se taas lähtee... Muokkailin vähän ulkoasua ja vaihdoin nimimerkinkin pois, eli nyt täällä on ihan real me: )

Osan mun ajasta on vienyt mun uusi projekti, josta olen nääääääin innoissani. Aloitin reilut neljä viikkoa sitten fitfarmin Bikini Challenge nettitreeni-jakson, joka kestää kymmenen viikkoa. Vaikka olen aikaisemminkin treenaillut ja syönytkin suht koht hyvin, niin tämä on jotenkin niin hyvä juttu mulle. Ammattilaisen laatimat ruokavaliot ja treeniohjelmat. Löysin taas ihan uutta intoa ja potkua treenaamiseen. Eli viimeiset viikot mun elämä on lähinnä ollut eväs- ja treenikassin kanssa kuljeskelua töihin ja salille.

Olen jo pari viikkoa haaveillut kotona jouluvaloista ja paperitähdistä ikkunoissa. Ihan vielä en ole kuitenkaan niitä ollut valmis kaivamaan joululaatikoista. Ratkaisin asian laittamalla esille talvivaloja :) Ei siis ihan jouluisia, mutta kuitenkin. Makuuhuone ja olkkari saivat omansa. Tosin viikonloppuna taidan kyllä jo kaivaa ne tähdetkin ikkunoihin.






Vähän olen ehtinyt tuunailemaankin. Löysin kirppikseltä parilla eurolla jättimäisen säkillisen kullanvärisiä rottinkitähtiä, joita olen nyt spreijaillut valkoiseksi ja kiinnitellyt niihin erilaisia nauhoja ja puukuvioita. Löytö.

Amor vincit omnia-nauhallinen versio

Kirppiksellä olen tosiaan aina välillä käynyt pyörimässä ja ehdottomasti paras löytö ehkä ikinä on parin viikon takainen Guess-laukku kolmellakympillä. Kunto oli moitteeton ja koko juuri mulle passeli. Eipä tarvinnut tuolla hinnalla paljon enää harkita.


Nyt iltapalan ja iltateen kimppuun, 

Terkuin

Merita