Sivut

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pakkasta ja rautalankaa

Lauantai meni melkolailla sisällä villasukat jalassa pakkasta ihmetellen. Mittari näytti aamulla 29 astetta ja pientä aamulenkkiä koirien kanssa lukuunottamatta ulos ei paljon tehnyt mieli lähteä. Aikalailla ihanaa oli kyllä kerrankin haahuilla vaan sisällä ja touhuilla kaikkea pientä, mm. leipoa pullaa. Iltapäivällä pakkanen onneksi jo laski ja selvisin salille ja kunnon lenkillekin.

Ihastuin Jennin Keski-blogissa jokin aika sitten rautalangasta tehtyyn tekstiin. Päätin kokeilla, voisiko niitä väännellä itsekin. No, homma ei ollut ihan niin helppo kun olin mielessäni ajatellut. Kunnianhimoiseti yritin aloitella "Carpe diem"-tekstillä, mutta eihän siitä mitään tullut. Home-tekstin sain jotenkin aikaiseksi. Aloitin ensin pihdeillä taivuttelemalla, mutta paremmin onnistuin ihan käsillä. Mutta ei tämä tähän jää, kunhan vähän harjoittelen niin ehkä sitten pystyn siihen carpe diemiinkin...
                                                                                                                                                                             

Teksti roikkuu naulakossa



Perjantaina ehdin kauppareissulla käydä pikaisesti kirppiksellä etsimässä aarteita. Pari vanhaa pulloa löysinkin. Niistä tuli kodinhoitohuoneeseen pullot huuhteluaineille. Vitsit kun ehtisi useamminkin kirppiksille kiertelemään, usein sieltä kuitenkin jotain kivaa löytyy.


Otin  eilen pari talvikuvaa kun pakkanen oli laskenut sen verran ettei kamera ja sormet enää jäätyneet. On toi pakkasessa kimaltava lumi vaan kuitenkin niin kaunista <3






Tänään olen katsonut putkeen viikon Iholla-jaksot, enkä vieläkään oikein osaa sanoa tykkäänkö sarjasta vai en. Kyllähän niitä jaksoi katsoa, mutta viime vuoden henkilöt oli mun mielestä jotenkin kiinnostavampia.

Muksaa sunnuntaita,

terkuin

Kookos


maanantai 7. tammikuuta 2013

Tähtihetkeä

Jälleen maanantai-ilta ja viikko alussa. Jotenkin viikko on alkanut tosi hyvin, tänään olen töiden jälkeen jo ehtinyt viettää aikaa mun rakkaan kummitytön ja tärkeän ystävän kanssa. Jätskiä ja kahvinjuontia sekä juoruilua... Sämpylätaikina on kohoamassa ja kämppäkin eilisen sunnuntaisiivouksen jäljiltä suht koht siistinä. Tänään ei tapahdu enää muuta kun rentoilua sohvalla. Eli arjen tähtihetkiä...

Niiden hetkien lisäksi löysin viime viikolla jälleen ihan konkreettisenkin tähden kokoelmiin. Joo onhan se oikeasti joulukoriste, mutta meillä se saa olla kyllä ihan ympärivuotinen koriste. Tähti on Riviera Maisonin ja sopivasti alennuksessa. Toisella puolella on RM:n logo ja toisella puolella lukee star ja kaikenlaista tekstiä. Ja mun mielestä se on IHANA. Love it <3 Noitahan olisi ollut myös poron mallisena, mutta ei tarvi miettiä kahta kertaa kumpaan tähtifanina silmäni iskin : )






Tähti löysi paikkansa ikkunanpokan reunasta


Tsemppiä viikkoon,

tästä tää taas lähtee...

                              Kookos

torstai 3. tammikuuta 2013

Tallinnan tuliaiset

Uusi vuosi vaihtui meidän kohdalla tänä vuonna siis Tallinnassa. Olipa kiva ja erilainen uusi vuosi. Kuljeskeltiin vanhassa kaupungissa ja vietettiin aikaa Raatihuoneen joulutorilla. Välillä käytiin hörppäämässä hehkuviiniä, että tarkeni. Tunnelma oli älyttömän hyvä ja torilla oli tosi kaunista valoineen ja vanhanaikaisine kojuineen.

Ennen lähtöä päätin, että tällä reissulla en sitten shoppaile. Höpö höpö, metsään meni jälleen kerran. Eipähän taas päästy laivan tax freetä pidemmälle kun olin ehtinyt jo bongata Guessin sydänkorvikset. Guessia en vaan pysty millään vastustamaan. Ja puolustuksena: ne oli edulliset.


Tallinnassa mun päätökset jälleen lipsui... Mun lempparikauppa AG:ssa (myy Vilaa, Vero Modaa, Onlya ym.) sattui olemaan sopivasti alennusmyynnit alkaneet. Ihan vaan nopeasti pyörähdin siellä ja mukaanhan tarttui musta korkeavyötäröinen hame ja ristipaita 30% alennuksella.



Lopuksi vielä ennen laivan lähtöä ehdin löytää viime metreillä kiilakorolliset karvanilkkurit (TODELLA käytännölliset talvikengät...). Eli joudun jälleen toteamaan, että mun on ihan turha tehdä itseni kanssa sopimuksia shoppailemattomuudesta, kun en niitä kuitenkaan pidä. Parempi siis vaan jatkaa samaan vanhaan malliin : )



 
Shoppailujen vastapainoksi vähän
kulttuuria...

 
 
Joulutoria
 

Hotelli
 
 
Onneksi on pehmeä lasku
töihin palaamiseen
ja pätkäviikko
 
Mukavaa
iltaa
 
Toivottelee
Kookos