Sivut

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäistä kuvina

Pääsiäiseen kuului lähinnä siivousta, sisustamisjuttuja, lepäilyä, ulkoilua ja liikaa herkkuja. Rahkapiirakkaa, karkkia, pari lasia viiniä, vähän suklaata... Helpotus kun pyhät on ohi ja voi palata taas takaisin omaan arkiseen ruokavalioon. 

Pääsiäisen kohokohtiin kuului hehkutetun Skam-sarjan löytäminen. Ajattelin että ihan vaan pikkuisen vilkaisen ensimmäistä jaksoa, kun en ihan taida tämän lukiolaisista kertovan sarjan kohderyhmään kuulua... No niinhän siinä kävi, että koukkuun jäin. Pari tuotantokautta tuli vilkaistua ihan ohimennen :) 

Vakaana aikomuksena oli pääsiäisen vapaiden aikana haravoida piha siistiin kuntoon. Harava kuitenkin edelleen odottaa pihalla aurinkoisia päiviä. Ehkäpä jo tällä viikolla saan aloitettua. Muutamia narsisseja kuitenkin sain pihalle laitettua, ehkäpä pihalla olevia lehtiä ei niin helposti huomaa kun edes oven lähistöllä on yritetty somistaa. 

Sisälle pääsiäiskoristeita en tänä vuonna oikein jaksanut laitella. Muutama pieni pupu ja läpinäkyvät höyhen munat saivat riittää. Prismasta löysin pari kivaa valkoista pupu-kuvioista munaa pöydälle. Jotenkin nuo puput vetoavat minuun.  










keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Maaliskuun kivoimmat

Maaliskuu meni jotenkin yhdessä hujauksessa. Iso osuus siihen saattoi kyllä olla parin viikon lomalla ja sillä, että normaali arki puuttui. Kun kelailin maaliskuuta taaksepäin, huomasin että siihen mahtuikin melkoisen kivoja juttuja...

-aloitin bloggailun jälleen pitkän tauon jälkeen ja vitsit tämä tuntuukin taas kivalta

- taistelin uuden bannerin kanssa ja viimein sain sen tehtyä. Yrityksen ja erehdyksen kautta

- tein jälleen löytöjä nettikirppareilta, silkkaa säästöä

- sain maritettua lähes koko kodin ja kiertoon lähti etenkin vaatteita valtava kasa. Nyt tuntuu, että  kaapista löytyy aina jotakin päällepantavaa

- reissasin pari viikkoa Thaimaassa ja nautin auringosta ja kiirettömästä hengailusta

- tuliaisena tuotu Buddha-taulu

- kesäaikaan siirtyminen aiheutti valoisammat päivät ja illat. Kohti kesää ollaan menossa!

- omat synttärit loppukuusta. Vaikka vanhenemisessa ei ole mitään juhlimista, ostin kuitenkin itselleni kivan synttärilahjan :)

- mummolta tuotu noin sata vuotta vanha tuoli, joka löysi paikkansa heti

- synttärikukat, jotka sain tänä vuonna ruukkuversioina ja mun värisinä

- metsässä kulkeminen koirien kanssa ja äänet ja tuoksut

















lauantai 1. huhtikuuta 2017

Matkan jälkeen..

Kotiinpaluu on aina jotenkin hankalaa. Toisaalta ehkä hiukan alkaa jo kaipaamaankin tuttuja rutiineja, omaa jättikokoista kahvimukia ja omaa sänkyä. Pyykkivuorta, loskaa ja jatkuvaa palelua en kyllä kaivannut yhtään. Enkä aikaisia aamuherätyksiä. 

Reilun kahden viikon loma kului yhdessä hujauksessa. Lennettiin Thaimaan Phuketiin ja ehdittiin olla Karon Beachilla, Koh Samuilla ja Koh Taolla. Sieltä palattiin takaisin Karon Beachille pariksi viimeiseksi päiväksi. Alunperin tarkoitus oli käydä myös Koh Phanganilla, mutta jatkuva matkustaminen alkoi puuduttamaan ja jätettiin se väliin. Tarkoitus oli nimenomaan rentoutua, eikä istua lähes joka päivä busseissa ja lautoilla. 

Eniten nautin lomalla siitä, ettei tarvitse noudattaa aikatauluja (paitsi juuri niinä matkustuspäivinä). Ei tarvitse kelloa eikä kalenteria, puhelimenkin jätin usein huoneeseen. Kamera kyllä keikkui kaulassa melko uskollisesti. Päiväunet oli ehkä loman parasta antia... 

Vaikka Thaimaa on mun mielestä kaikkinensa kaunis, niin edelleen liputan saarien puolesta. Siellä itse näen eniten kaunista luontoa, upeita rantoja ja mielettömiä maisemia. Koko eläminen on jotenkin rennompaa saarilla. Musiikki soi rannoilla ja illalla voi ruokailla meren äärellä. Koh Samui nousi mun uudeksi suosikkikohteeksi ja nimenomaan rauhallisempi Chaweng beach. 

Shoppailemaan en tälle reissulle lähtenyt ja muutamaa juttua lukuunottamatta mun laukku pysyikin melkoisen kevyenä. Tosin ei nämä paikat mitään shoppailumekkoja olisi olleetkaan, lukuunottamatta muutamaa isoa tavarataloa. Lähinnä myynnissä oli rantavaatteita ja turistirihkamaa. 

Kameraan kertyi kuvia melkoinen määrä. Tänä aamuna vasta sain niitä siirreltyä koneelle ja tässä joitakin otoksia. Varmasti tulen tätä kuvatulvaa jakamaan tänne vielä jatkossakin :)