Sivut

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Sohvan uumenissa

Välillä vaan on iltoja, ettei vaan pääse sohvannurkasta ylös. Tänään mulla on selkeästi juuri sellainen ilta. Arkea on eletty taas aika vauhdilla, aamulla olen lähtenyt jo ennen kahdeksaa salille ja palaillut kotiin useampana iltana vasta kuuden jälkeen... Tänään suuntasin vielä töiden jälkeen ripsihuoltoon. Nyt on fiilis aika uuvahtanut ja sohvalla torkkuminen on tämän illan plan. Ja tietty Viidakon tähtösille naureskelu :)

Prismasta tarttui kauppareissulla mukaan Amanda B:n tähtipurkki


Huomasin yhtenä iltana iltavuorosta kotiin ajellessa, että puoli yhdeksän maissahan on vielä aika valoisaa. Jee, kesä on taas astetta lähempänä!! Ulkona tuoksuukin jo ihan keväälle. Käyn lähes joka päivä kyttäämässä, olisiko mun kukkapenkkeihin ilmestynyt jotain alkuja jo.


Onneksi on työviikkoa enää huominen jäljellä ja sitten pitkät pääsiäisvapaat. Tarkoitus olisi vaan relailla ja nukkua aamuisin pitkään sekä tietenkin samoilla koirien kanssa metsässä. Ehkäpä pyörähtää pikaisesti Helsingissä. Eka vuosi kun en ole jaksanut väsäillä juuri mitään pääsiäiskoristeitakaan. Narsissejakin olen ostanut jo pitkin kevättä, toki myös nyt. Ja hei, mulla ei ole edes yhtään pääsiäsimunaa kupeissa eikä koreissa (karkkimunia ei lasketa)... Höh. No mutta huomennahan vielä ehtii hamstraamaan kindereitä!




Ihania vapaita ja rentoa
Pääsiäistä

terkuin

Merita

1 kommentti:

  1. Tutulta kuullostaa tuollaiset päivät, joskus niitä vain on ja silloin täytyy kai vain antaa periksi ja ottaa rennosti!
    Ihana tuo lasinen purkki<3
    Leppoisia pääsiäisen päiviä sinulle!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua : )