sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Räpsyjä

Tämä päivä on kulunut ihan vaan kotona huuhaillessa. Ainoa, mitä sain tehtyä oli auton siivous. Jostain syystä INHOAN auton imurointia ja siivoamista, vaikka vielä enemmän inhoankin likaista autoa. Loppujen lopuksi pieni homma ja sen jälkeen voi taas olla tyytyväinen itseensä ja puhtaaseen autoon. Tokaksi eniten inhoan uunin puhdistamista, yöks. Siihenkin rupean vasta kun on ihan pakko.

Kävin mä kyllä sentään koirien kanssa lenkillä tuolla ihanassa auringon paisteessa. Sen jälkeen olinkin ihan puhki ja sammahdin sohvalle. Selvästi flunssa meinaa painaa päälle. Olo on ihan vetämätön ja mitään ei jaksaisi/huvittaisi tehdä. Pakko ottaa levon kannalta loppuilta.

Aamupäivällä, kun oli ihanan valoisaa, otin muutamia räpsyjä ympäriinsä. Tekstiilit tekisi mieli vaihtaa keväisemmiksi. Sohvatyynyihin vaihdoinkin jo päälliset. Tähtiä tottakai. Ja väreillähän meillä ei edelleenkään revitellä, vaikka kevät onkin ; ) Haluaisin ruokapöydälle tähtikaitaliinan, mutta ei mitään ideaa mistä? Kenelläkään tietoa tai ideoita?




Kieputtelin muratille sydämen rautalangasta.





Kakkukuvussa on vaan käpyjä...



Riviera Maisonin kasseja ei vaan voi heittää pois


Olkkaria

Kupposia ja oksia

Sydämitetty naulakko



Tuulikaapin muratti


Vitsi mikä auringonpaiste!


Kodinhoitohuoneen vihjetaulu. Ei toimi.



Haaveilen jo sunnuntai-pitsasta. Mies on vielä töissä, joten joudun varmaan itse vääntäytymään liikkeelle ja hakemaan. Kaihan sinne voi lähteä kotipyjamassa ja uggeissa sekä hiukset kampaamatta? Näin tyylikkäänä täällä.


Rentoiluiltaa teillekkin,

Kookos










7 kommenttia:

  1. Täältä löytyy toinen uunin puhdistamista vihaava.. Se on niin rasittavaa ja hankalaa ja ällöttävää, että jätän sen aina ihan viimeiseen tippaan! Yäks. Auton imuroiminen on tylsää puuhaa, mutta mä tykkään kyllä auton pesemisestä sillain ulkopuolelta! =D
    Rentoa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tykkää siitä pesemisestäkään, kun mulla jää aina sellaisia kohtia mitkä on huonosti pesty : ( Mulla on vähän sellanen tyyli, että kunhan nopeesti tulee valmista. Sitten paikkailen hutilointeja jälkikäteen...

      Poista
  2. Samis oot :D täällä ollaan kans oltu ahkeria ja puunattu auto sisältä siistiksi. Olisin sen vieny pesetettäväkski, mut huomenna auto menee mun loistokuskin ansiosta maalaamolle ja autoa ei voinu pesettää ennen sitä. Auton siistiminen on kyllä rasittavaa puuhaa, mutta voi sitä tunnetta kun istut puhtaaseen autoon <3

    Mullekkin kelpais nyt pizza! oon rötvänny sohvalla kera sing starin koko illan, kun aivan puhki, poikki, rikki koiratottiksen ja auton puunaamisen jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi nyt mun auto haisee jo ihan pitsalle eilisen hakureissun jäljiltä, yööök!

      Mä tykkään kanssa sing starista niiiiiin paljon, vaikka olen ihan surkea laulaja. Mut kivaa se on silti <3

      Poista
  3. Ihana koti sinulla :) Itsekin aina hamstraan Riviera Maisonin kasseja, niissä on kiva antaa esimerkiksi lahjoja :)

    Kurkkaa toki myös blogiani!

    VastaaPoista
  4. Ihania sisustuselementtejä sinulla, tyyliltään juuri sellaista mitä tahtoisin omaan kotiin :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua : )