Sivut

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Melkein ohi

Viikonloppu nimittäin! Onneksi on vielä tämä ilta aikaa röhnätä sohvalla ja tänään tulee mun uusi lempparisarja Kostokin. Jei!

Olen puuhastellut viikonlopun aikana kaikkea hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä. Ja vähän jälleen tehnyt omia tuunauksia... Meillä on keittiön seinällä miehen joskus vuonna sata koulussa tekemä suodatinpaperiteline. Männynvärinen. Eli ei hyvä, ei yhtään. Mutta tokin toisen kädentaitoja pitää kunnioittaa ja antaa sen olla seinällä rauhassa. Valkoisella maalillahan kaikki jutut ratkeaa, niinpä myös tämä. Kylkeen vielä Home-tarra ja se on siinä. Maalauksen jälki näyttää läheltä katsottuna aika hurjalta, mutta kenen sitä nyt tarvii niin läheltä katsellakkaan.

mun versio...



ja original


Hyödylliselle puolelle pääsee vaatehuoneen ja kenkähyllyjen siivoaminen. Saapikkaat ja talvikengät sai lähdön talvisäilöön, good bye. Samalla karsin kovalla kädellä kevät - ja kesäkenkien valikoimaa. Osa lähti kiertoon ja osa suoraan roskikseen. Nyt kaikki kesäsandaalit, korkkarit ja ballerinat ainakin mahtuu hyllyille, tosin kahteen riviin tungettuina... Toki nilkkurit ja tennarit joutuu olemaan vielä lattialla. Voi kun joskus saisi toimivan kenkien säilytysratkaisun kaikille kengille! Hyllyt mies teki mulle joskus, kun koko vaatehuoneen lattia oli täynnä. Haaveissa siintää kokonainen oma huone kengille ja muille asusteille...



Eilen innostuin pitkästä aikaa leipomaan pullaa. Korvapuusteja ja mansikkarahkapullia (joista tuli melkein päänkokoisia...). Leivon kyllä melkein joka viikonloppu jotain, yleensä erilaisia piirakoita, mutta pakko nostaa kyllä pullat kunniaan. Vitsit miten hyvältä pullat tuoksuukin! Ja niitähän tuli kyllä sitten syötyä itsekin ihan kunnioitettava määrä.





Hei tänään on vielä viimeinen päivä osallistua arvontaan! Yritän ehtiä huomenna arpoa voittajan ja laittaa tietoa tänne. Nyt sunnuntai-illan viettoon...


Terkuin

Kookos

7 kommenttia:

  1. Kyllä tuo valkoinen maali on ihan ihme keksintö <3 Ihana päivitys suodatinpussitelineelle !
    Nuo pullat maistuis täälläkin :)

    VastaaPoista
  2. Onnistunut tuunaus, itse asiassa tuo pussiteline on oikein sulavalinjainen!

    VastaaPoista
  3. Telineestä tuli tosi kaunis! Kyllä se valkoinen maali tekee tosiaan ihmeitä :)

    Sullahan on kenkä jos toinenkin, on mistä valita :)

    VastaaPoista
  4. Valkoisella maalilla tekee kyllä ihmeitä, tosi hyvä lopputulos! :)

    Alkoi ihan hiukan tehdä mieli tuoretta pullaa, herkullisen näköisiä ja vielä paremman makuisia varmasti! Onpa muuten hieno kenkähylly, tuosta jo löytääkin etsimänsä.

    VastaaPoista
  5. Tulipas kivan näköinen teline! Itelläkin olis haaveissa iso vaatehuone jossa on hyllyt kengille, asusteille ja vaatteille..:)

    VastaaPoista
  6. Wau miten hieno tuunaus :) Mistä saa ostettua tuollaisia tarroja jonka olit siihen liimannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tarra on peräisin mokka.fi-liikkeestä. Myy kaikenlaisia eri kokoisia sisustustarroja. Kannattaa tsekata nettisivut.

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua : )