keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kukkaisjuttuja

Tänään oli ekan kerran koko kesäkuun aikana täällä ihan kesälomalaisen ilma : ) Kiitos, näitä lisää...

Olen jälleen, niinkun joka muukin kesä, ihan hurahtanut kukkiin. Ja lähinnä vaaleanpunaisiin ja valkoisiin kukkiin. Mies yrittää ujuttaa vähän mukaan muitakin värejä, mutta aika huonolla menestyksellä. Mun ehdottomat lempparit on vaaleanpunainen pelargonia ja valkoiset petuniat, rinnalle tietenkin vähän muratteja. Mielellään sinkkiämpäreihin istutettuina.


Portillekin ilmestyi yksi peltitalo


Innoissani vaikka istuttelenkin kukkia, olen äärimmäisen huono hoitamaan niitä. Etenkin kun en meinaa muistaa kastella niitä, joten viimeistään loppukesästä mulla töröttää ämpäreissä kuivahtaneet varret vaan... Mun haaveiden puutarha olisi sellainen vähän villiintynyt, jossa olisi vanhoja känkkäräisiä omppopuita ja niiden alla tuolit ja pöydät. Ihan kahvittelupaikka <3. En voisi kuvitella itselleni sellaista hienoa, viivasuoraan istutettua pihaa jossa kaikki on tarkkaan harkittua. Eikä noiden koirien kanssa sellainen olisi kyllä mitenkään mahdollinenkaan.


Valkoisia kukkia






Vaikka lupiinit onkin ihan roskakasveja, tykkään jotenkin niiden ulkonäöstä ja keräilen niitä aina tienpientareilta ämpäreihin ja maitotonkkiin. Eniten niistäkin tykkään valkoisesta ja vaaleanpunaisesta versioista, mutta niitä ei meidän tiellä ollut saatavilla. Harmi : (



Taivuttelin koivunrisuista tuommoisen muotopuolen sydämen portille, postilaatikon alapuolelle. Spreijasin lopuksi valkoiseksi, niin että jäi vähän kulahtaneen näköiseksi. Koivuista saisi kyllä taivuteltua rautalangan kanssa vaikka mitä kivaa... Nyt vasta keksin, että niitäkin voi tosiaan maalailla spreillä.




Ihanaa kesäfiilistä,

toivottelee

Kookos




13 kommenttia:

  1. kaunista! ja ihana tuo talolyhty, mä oon kans ihan hurahtanut niihin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sari! Haalin kanssa kotiin kaikki erimalliset talolyhdyt mitä vaan löydän, on ne niin ihania <3

    VastaaPoista
  3. Valkoinen ja vaal.punainen on ehdottomasti munkin lempparivärit kukissa:) Monta päivää on pitänyt hakea, mutta en vaan ehdi...

    VastaaPoista
  4. Kiva idea tuo sydän, eipä oo taas itselle tullut mieleenkään kokeilla tehdä tuollaista :) Täytynee joku päivä kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Kauniita asetelmia ja ihanan värisiä kukkia! <3

    VastaaPoista
  6. Kukat on kyllä ihania :) Varsinkin omat kukat, vaikka vasta ensimäistä kertaa innostuin kukkien laitosta tänä keväänä :D Mutta mukavaa puuhaa se on !

    VastaaPoista
  7. Voi että kun kauniita asetelmia! Valkoinen ja vaaleanpunainen on munkin lempparivärejä, tänä kesänä erityisesti jälkimmäinen! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos ilahduttavasta kommentista blogissani :)
    Voi ihanuus, millaisen sydämen olet saanut aikaiseksi!!! ..ja kauniista kukka-asetelmia. Olen kanssasi samoilla linjoilla unelmapihan suhteen - vähän villiintynyt kuullostaa viihtyisältä♥

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia <3 voisin katsella tuota tokaa kuvaa koko illan, niin harmoninen :) kiva idea tuo risuista taivuteltu sydän! itse löysin vastaavan kirpparilta aiemmin. Laiska kun olen :)

    Aurinkoista loppu viikkoa!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua : )