maanantai 15. toukokuuta 2017

Sisustus pohdintaa

Oma sisustustyyli on jo tosi monta vuotta kallistunut sinne maalaisromanttisen puolelle. Tykkään tästä tyylistä edelleen, mutta nyt olen parisen kuukautta alkanut varovasti vilkuilemaan pelkistetympiä sisustuksia. Mustaa ja valkoista, graafisempaa kuviota ja selkeitä, kuviollisia mattoja. Valkoisia kalusteita ja vähemmän kaikkea koristetavaraa. Tein jo Pinterestiin kansion, mihin keräilin omaa silmää miellyttäviä tämän tyylisiä kuvia. 

Kummallista, miten aina esimerkiksi Pinterestissä tai Instagramissa nähtyjen täydellisten sisustuskuvien jälkeen oma koti on liian kaikkea. Liian täynnä tavaraa, liian tylsä, liian tunkkaiset värit, liian tyhmät huonekalut... Aina näyttää siltä, että kaikilla muilla on täydelliset kodit ja ihanat sisustukset. En tiedä, johtuuko se siitä että jotenkin sokeutuu omalle kodille. Pääosan ajasta kuitenkin ihan tykkään niistä oman kodin jutuista ja ne sopii meidän elämään tällä hetkellä paremmin kuin mikään muu. Toki haaveilen jatkuvasti jostakin muutoksesta, tällä hetkellä mm. uudesta valkoisesta vitriinistä ja keittiön pöydästä, jota ei tarvitsisi peittää liinalla. Uskon kuitenkin, että niissä Pinterestin ja Instagramin unelmakodeissakin on myös jotakin kesken ja haaveiden asteella. 

Vaikka niitä tyylikkäitä ja vähemmän maalaisromanttisia sisustuksia ihailenkin kuvissa, päätin pysyä ihan vaan tässä omassa, tutussa sisustustyylissä. Tein muutamia pieniä päivityksiä uusilla kuviollisilla tyynyillä ja uudella matolla sekä tauluilla. Tähtiä olin haalinut vuosien varrella lähes kaikkiin tekstiileihin ja koristeisiin, mutta nyt tuntuu että niiden aika alkaa olla ohi ja suurimmasta osasta tähtitavaroita olenkin jo luopunut. 

Vaikka pelkistetympi tyyli näyttää upealta muiden kotona, en ehkä osaisi elää ilman tätä tuttua, vanhaa tavarapaljoutta. Kodissa on kuitenkin tärkeintä mulle, että mulla on siellä hyvä olla.

      Teettekö te muut usein radikaaleja sisustustyylin muutoksia, vai riittäkö pieni päivitys?













3 kommenttia:

  1. Samoja juttuja olen pohtinut itsekin. Mutta ihanalta sun sisustukset näyttää kyllä <3
    Terveisin Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sisutusasiat kyllä mietityttää, paljonkin. Iso kiitos, itse näkee aina vaan oman kodin niin erilaisilla silmillä.
      Kivaa vikkoa sulle.

      Poista
  2. Näyttää kauniilta ja raikkaalta! Kyllä sisustusasiat välillä mietityttää ja aiheuttaa päänvaivaa. Muiden koti näyttää aina paremmalta...
    Maiju

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua : )