keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Avaimia?

Treffasin tänään ystävän kaupungilla ja käytiin kahvittelemassa sekä kiertelemässä vähän kaupoilla. Ja siis mitä, Sokoksellahan oli jo sisustusosastolla joulutavaroita ja koristeita vaikka kuinka paljon! Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka aikaisin joulujutut kauppoihin tulee. Ihan näin aikaisin en kyllä itse vielä pysty aloittamaan joulusta fiilistelyä. Tosin pakko myöntää, että nappasin Anttilan lehtihyllystä uuden Maalaisunelma-lehden joulunumeron : )

Surffailin Elloksen sivulla yhtenä aamuna ennen töihin lähtöä ja päädyin jälleen alennusosastolle. Klikkasin koriin pari avain -tyynynpäällistä sekä avain-pussilakanasetit. Huomasin että mun  mielestä toi avainkuosihan onkin tosi kiva! Alkaakohan mulla nyt avainkausi? Haluaisin kyllä löytää jostain oikeasti vanhoja ja ruosteisia avaimia. Niistä voisi tehdä vaikka mitä, esim. jossain kranssin keskellä ne olisi ihania roikkumassa...




Arvatkaa mitä, meillä paukkuu vasara ja viuhuu maalipensseli. Eli siis remontti on alkanut. Uutta lattiaa on syntynyt jo useita neliöitä ja seinien hirsipaneelitkin on jo osittain vaalentuneet kuultovalkoisiksi, just niinkun olen jo kauan halunnutkin : )Tulos on kiva, mutta tämä remontin keskellä eläminen on aika järkyttävää.



Nyt iltateetä sohvalla ja kurkistus siihen Maalaisunelmaan. On tässä syksyssä ne hyvätkin puolet, esimerkiksi villasukat ja kynttilät.



 
Terkuin
 
Kookos




7 kommenttia:

  1. Mukavia villasukkailuja siellä remontin keskellä:)

    VastaaPoista
  2. Ikea pisti paremmaksi ja kärräsi joulutavarat myyntiin jo 1.10. Pikkuisen piti kyllä hierasta silmiä, kun oli niin paljon joulupalloja ja kimallusta keskellä SYKSYÄ ;)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeaan olisi kyllä ihana päästä hipelöimään niitä joulujuttuja! Aikaisin ne aina aloittaa ja sitten kun itse ehtii paikalle, on siellä kaikki ihanimmat jutut jo myyty... höh :(

      Kiitos samoin, Sally.

      Poista
  3. Tuntuu todella että joulu tulee joka vuosi vähän aikaisemmin! Itse en tosin valita, mä rrrakastan joulua ja alan kyhätä joululahjoja jo heti juhannuksen jälkeen. :D :D
    Lattia näyttää hurjan hyvältä! Meillä taitaa olla sama touhu edessä tässä jossain kohtaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin joulusta tykkään, mutta vähän kyllä ahdistaa ne joulupallot ja joulukonvehdit keskellä syksyloskaa. Onneksi eilen satoi ensilumi, helpompi alkaa nyt jo fiilistelemään.

      Lattiaan vaatii vielä vähän totuttelemista, kun muutos puulattiaan on melkoinen :)

      Ihanaa viikonloppua, Janina!

      Poista
  4. Tuota avainkuosia oon itekkin Elloksen sivuilta ihaillut. Tosin mun ei sitten tarvinnut sitä tilailla, kun äitini tilas itselleen ja oon saanut itelle niitä lainaan ;) Avainkuosinen kaitaliina löytyy ja verhot, tosin ne ei oo vielä käytössä.

    Tsemppiä remppailuun, hyvältä näyttää! Rempan keskellä on kyllä hermoja kiristää asustella, mutta se on se arvosta kunhan näkee lopputuloksen :)

    Muksaa sunnuntaita!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua : )